 Kaksipäiväinen juhlakokous järjestettiin Lahden matkustajasatamassa, aivan Vesijärven tuntumassa.
 Juhlapaikan ovet olivat seppo selällään Tiilikaisten tulla ja mennä. Noin 40 sukuseuran jäsentä tuli paikalle.
 Läsnäolijat toivotti tervetulleiksi sukuseuran esimies Sulo Tiilikainen Kaavilta. Hänelle ojennettiin kunniakirja Kaavin 2014 sukukokouksen järjestelyistä.
 Lahden opas Tuula Seppälä piti asiantuntevan esityksen Lahden ja ympäröivän maakunnan kehityksestä ja taloudesta.
 Läsnäolijat seurasivat Lahti-tietoiskua kiinnostuksella.
 Sukuseuran kunniajäsen, 86-vuotias Johannes Tiilikainen Joensuusta, vastaanotti kunniakirjan ja kertoili elämänvaiheistaan mm. maanmittaustarkastajana, ja toiminnastaan sukuseurassa.
 Sukuseuran erityiskiitokset sai sukututkija Tauno Tiilikainen Savonlinnasta. Hän on vuosien mittaan tehnyt suuren työn suvun henkilöiden ja suvun vaiheiden kartoituksessa.
 Lahden juhlakokouksessa oli aviopari Ritvan ja Riston vuoro saada sukuseuran kunniajäsenyys. Risto T.Tiilikainen Espoosta toimii sukuseuran kotisivuvastaavana.
 Kokouspaikalla oli esillä Lahdessa asuvan Marja Ilmavallan maalauksia, joita taiteilija itse esitteli. Hän on sukuseuran perustajan Simo Pekka Tiilikaisen nuorin tytär.
 Sukukokouksen yhteydessä oli myynnissä erilaisia sukutuotteita, joita tässä esittelee sukutuotevastaava Risto S. Tiilikainen Vantaalta.
 Sukukokouksen tarjoiluista vastasi ravintola Casseli, joka sijaitsee aivan Sibelius-talon naapurissa.
 Lounaspöydässä saatiin nauttia sekä hyvästä seurasta että hyvästä ruuasta.
 Lahden vuosikokouksessa valittu sukuseuran johtokunta. Eturivissä myös sukuseuran esimies Sulo Tiilikainen Kaavilta.
 Lauantai-illan ohjelmaan kuului risteily Vesijärvellä. Risteilyyn osallistui parikymmentä sukukokouksen osanottajaa.
 Kesäillan maisemien ja keskinäisen seurustelun lisäksi saatiin nauttia myös laivan illallispöydän antimista.
 Sunnuntaina sukukokouksen ohjelmaan kuului muistohetki Mustakallion hautausmaan kappelissa sukuseuran perustajien muistolle.
 Antti Tiilikainen Vantaalta esitti muistotilaisuudessa koskettavia lauluja.
 Sukuseuran perustaja Simo Pekka Tiilikainen ja hänen läheisiään on haudattu Mustakankaan kautausmaan multiin.
 Sukuseuran kukkalaitteen isovanhempiensa haudalle laski sukuseuran puheenjohtaja Markku Kiviniemi Helsingistä.
 Sukukokouksen päätti sunnuntaina vierailu Suomen moottoripyörämuseossa, jossa vierähti helposti tunti jos toinenkin museon isännän Riku Routon suvereenia opastusta kuunnellessa.
|