Sukukokous Kaavilla 2014.
Kuvat ja tekstit Eero Laitinen


Menneisyys ja nykyaika kohtaavat Kaavin kirkolla. Keltainen kellotapuli on vuodelta 1772 ja valkoinen kirkkorakennus on sitä 211 vuotta nuorempi.


Kirkon edustalla sukukokoukseen tulijoita tervehti jo sukuseuran esimies Sulo Tiilikainen Kaavilta.


Uudenaikainen kirkko on rakennettu 1980 palaneen kirkon tilalle. Kirkkoa esitteli meille Kaavin kunnanhallituksen jäsen Jorma Räsänen.


Sisällä kirkossa oli hiljaista, rauhallista ja – vilpoista, kun taas ulkona porotti yli 30 asteen helle.


Kolehtihaavit odottelivat käyttöä ja – täyttöä...


Antti Tiilikainen Vantaalta esitti laulutervehdyksen sukukokouksen osanottajille.


Kaavin kirkkomaalla on runsaasti Tiilikaisten sukuhautoja, joita Sulo Tiilikainen esitteli.


Kaavin kirkkomaalla, ikikuusten katveessa, lepäävät monet Tiilikaissukupolvet, myös monen läsnäolleen esivanhemmat.


Kaavin kirkkomaalla on myös sukuseuran perustajan Simo Pekka Tiilikaisen vanhempien hauta, jonka ympärillä sukukokouksen osanottajat viivähtivät.


Sama paikka 91 vuotta aikaisemmin: hautakiven ympärillä sukuseuran perustaja lähiomaisineen. Hautakivestä oikealle Simo Pekka Tiilikainen Impi-vaimonsa ja kahden vanhimman lapsensa kanssa. Mauri seurasi aikanaan isäänsä sukuseuran puheenjohtajana ja esimiehenä, ja Sirkan esikoispoika Markku Kiviniemi toimii nyt vuorollaan sukuseuran puheenjohtajana. (Kuva Antti Tiilikaisen albumista.)


Kirkkomaalta siirryttiin pitämään sukukokousta Kaavin keskustassa sijaitsevaan hotelli-ravintola Kaavinlinnaan.


Sukuseuran esimies Sulo Tiilikainen avasi sukukokouksen Kaavinlinnassa ja toivotti kaikki tervetulleiksi kokoukseen.


Sulo Tiilikainen on sekä sukuseuran kunniajäsen, pitkäaikainen (entinen) puheenjohtaja että nykyinen esimies. Hän oli mukana kirjaamassa sukutietoa paperille jo Simo Pekka Tiilikaisen aikoina, puoli vuosisataa sitten.


Sulo Tiilikaisella riittikin paljon mielenkiintoista kerrottavaa Savon Tiilikaisista laajan omakohtaisen kokemuksensa pohjalta.


Kaavin sukukokoukseen oli saapunut noin 70 osanottajaa. Määrä oli suurimpia vuosikausiin, mutta Kaavin—Outokummun alueella asuukin Tiilikaisia väkilukuun suhteutettuna eniten Suomessa.


Kaavin kunnanhallituksen jäsen Jorma Räsänen esitteli kokouksen osanottajille kuntaa ja kunnan elinkeinoelämää.


Saimme kuulla, että Savo-Karjalan rajamailla sijaitsevassa Kaavissa on runsaat 3.200 asukasta, kauniit maisemat ja monipuoliset elinkeinot.


Nelivuotias Ninni oli sukukokouksen nuorin osanottaja. Aluksi taisi hieman ujostuttaa... mutta sitten kokouksessa alkoi olla ihan hauskaa!


Kokoustauolla nautittiin maukas lounas, ja virvokkeitakin kului runsaasti helteisen ilman takia.


Sukukokouksen jälkeen pidettiin sukuseuran vuosikokous, jossa puhetta johti seuran puheenjohtaja Markku Kiviniemi Helsingistä.


Isästä poikaan, sukupolvesta toiseen, työskentelyä sukuseuran hyväksi: sukuseuran esimies Sulo Tiilikainen ja sukuseuran varapuheenjohtaja Risto S.Tiilikainen Vantaalta (valkoisissa paidoissa) seuraavat kokouksen kulkua.


Vuosikokous valitsi Tiilikaisten sukuseuralle uuden johtokunnan vuodeksi eteenpäin ja päätti, että vuonna 2015 sukukokous pidetään Lahdessa ja kaksipäiväisenä.