Sukujuhla Outokummun Kuusjärvellä 22.07.2006

 

Artikkeli käsittelee sukuseuramme rekisteröimisen 50 – vuotisjuhlaa Pohjois-Karjalassa, yhdistyksen perustamispaikalla. Jutussa ei anneta juurikaan tilaa varsinaisen vuosikokouksen kululle vaan keskitytään kuvaamaan juhlapäivän muita tapahtumia kokonaisuutena.

 

Tiilikaiset kokoontuvat

 

Itäsuomalainen, kaunis kesäaamu toivotti ympäri suomenniemeä saapuvat Tiilikaiset tervetulleiksi Kuusjärvelle. Kello kymmenen jälkeen alkoivatkin ensimmäiset autot jo saapua Kuusjärven koulun parkkialueelle, missä sihteeri toivotti saapuneet tervetulleiksi juhlaan. Kun saimme vielä puheenjohtajankin paikalle oli aika Tiilikaisten seurata kommodoria kulkueena kohti Kuusjärven kirkkoa, joka sijaitsikin mukavan lähellä koulua.

 

Kylläpä meitä olikin paljon. Sihteeri ja Mauri Tiilikainen yhdessä, yrittivät liikkuvasta joukosta saada laskettua jonkinasteista päälukua. Molempien parhaat arviot johtivat komeaan ja sukukokoushistoriassamme ennen näkemättömään lukuun joka asettui noin 90  paikkeille , vauvasta - vaariin. 

 

Tiilikaisten seurakunta hiljentyy

 

Keräännyimme kaikki kirkon portaiden ja sisäänkäynnin pääpiirteiselle alueelle. Kello alkoi jo lähestyä yhtätoista. Vain pappi puuttui enää.

 

Rovasti Miettinen olisi Outokummun ev. lut. seurakunnan kanssa neuvotellun tilauksemme mukaan isäntäpastorimme juhlapäivän aloittavassa hartaustilaisuudessa.

 

Kun saimme hetken odoteltuamme pappimme paikalle, oli aika aloittaa ohjelman mukainen, ensimmäinen tilaisuus.

 

Nopean neuvonpidon jälkeen päätimme ensin aloittaa kirkon edessä olevalla sankarimuistomerkillä, jonka ympärille kokosimme juhlaväen sielut .

 

Johtokunta aloitti laskemalla esimies Anjan, puheenjohtaja Raimon ja sihteeri Tonin voimin yhdistyksen kukkalaitteen sodissa kaatuneiden Kuusjärven alueen sankarivainajien muistolle, joukossa oli 4 Tiilikaisten suvun kaatunutta.

 

Tilaisuudessa rovasti Miettinen valotti meille vielä muistolehdon ja muistomerkkiveistoksen lyhyen historiikin. Lopuksi veisasimme Miettisen johdolla, kaikki yhdessä, todella palan kurkkuun nostavan ”Jumala ompi linnamme” – virren. Kun saimme pyyhittyä kostuneet silmämme oli aika siirtyä varsinaiseen hartaustilaisuuteen puukirkon upeisiin tiloihin.

 

En varmasti ole kovin väärässä, jos arvioisin ettei siinäkään kirkossa ole koskaan ollut kerralla yhtä montaa samaa sukunimeä ja sukulaisuutta kantavaa henkilöä. Voitiin todella puhua Tiilikaisten seurakunnasta.

 

Miettinen aloitti hartaustilaisuuden kertomalla todella ansiokkaan yksityiskohtaisesti ja asiantuntevasti koko Kuusjärven – Outokummun seurakunnan pari sataa vuotta kestäneen historian.

 

Kaikki paikkakunnalla asuvatkin saivat taatusti uutta ja mielenkiintoista lisätietoa sekä asianomaisen puukirkon rakentamisen vaiheista kuin seurakunnan keskeisistä olosuhteista menneinä aikoina.

 

Muutaman rukouksen ja virren jälkeen kuin sinetiksi kaikelle, astui rovasti Mauri Tiilikainen alttarille ja omaan vakuuttavaan tyyliinsä saarnasi omilleen. Hän nitoi yhteen elämämme keskeiset käsitteet, luoden saumattoman syy – seuraus yhteyden käsitteiden: menneisyys, nykyisyys ja tulevaisuus, välille. Oli todellinen etuoikeus olla  kuulemassa Maurin painavia sanoja. Koko kirkkovaihe oli todella mieleenpainuva aloitus päivälle. Voin varmasti esittää kaikkien osallistuneiden puolesta Suuret kiitokset Maurille ja Miettiselle sekä Outokummun ev. lut. seurakunnalle antamastaan panoksesta Tiilikaisten sukujuhlalle.

 

Kun viimeisetkin kirkosta poistuvat saivat nimensä kirjoitettua kirkon vieraskirjaan, alkoi ryhmittyminen portailla otettavaan ryhmäkuvaan. Tämä kuva saaneekin arvoisensa paikan Tiilikaisten kuvakokoelmissa kautta maan.

 

Sukulounas ja tilaisuudet Kuusjärven koululla

 

Muutaman pienen sadepisaran saattelemina joukkomme palasi valtatie 17:n toiselle puolelle, koulun pihalle. Oli vuorossa jo monen odottama sukulounas. Erittäin makoisa lohisoppa jälkiruokakahveineen jo odotti nälkäisiä Tiilikaisia Kuusjärven koulun ruokalassa.

 

Koululle jo edellisenä päivänä oli saapunut valmistelemaan lounastamme Marika Souko, joka toimi juhlamme keittiömestarina. Hän loihtikin makoisat eväät käytännössä yksin pienessä koulukeittiössä. Suuret kiitokset Marikalle toivottavat varmasti kaikki 60 ruokailuun osallistunutta vierasta.

 

Kello 13.30 olimme ravitut ja saimme ohjeet siirtyä koulun toisen kerroksen jumppasaliin johon Toni oli valmistellut vuosikokousta varten tarvittavat kokouspuitteet. Vuosikokous käsitteli kaikki sääntömääräiset asiat noin tunnissa. Tarkempi kokouksen kulku, katso vuosikokouspöytäkirja.

 

Kokouksen jälkeen siirryimme sihteerin opastuksella koulun takapihalle, jossa paljastettiin yhdistyksen perustamisen muistoksi paikkakunnan kromidiopsidi- kivestä valmistettu muistolaatta. Laatta kiinnitettiin nykyisen koulun seinään alkuperäisen koulun ollessa valitettavasti jo poispurettuna.

 

Välittömästi laatan paljastamisen jälkeen siirryimme koulun seinän vierestä enemmän kohti vanhan koulun kivijalkaa, jossa johtokunta Raimon ja Tonin osalta vahvistettuna Maurilla, istuttivat kauniiseen koivikkoon muistopuun. Taimeksi oli valittu paikallisen puutarhurin pellosta Serbian kuusi. Puulla sukuseura halusi symboloida yhdistyksemme ja sukumme jatkuvuutta ja työmme sitkeyttä sekä peräänantamattomuutta.

 

Lapioinnin ja kasteluoperaation jälkeen olikin syytä ihailla onnistunutta istutusta – toivotaan. Onneksi tämäkin tapaus ikuistettiin jälkipolville. Vaikka Raimon kamera olikin välillä hieman hukassa.

 

Harmi, että aina kirkosta alkaen oli joukkomme vahvuus salaperäisesti vähentynyt. Seuraavaksi oli nimittäin vuorossa kiertoajelu, johon itse odotin runsasta osanottoa ainakin ulkopaikkakuntalaisten osalta.

 

Juhlaväki opastetulla kiertoajelulla Outokummussa

 

Sihteeri keräsi kiertoajelulle halukkaat koulun eteen. Odotimme linja-autoa saapuvaksi ja se tulikin aivan odotetun ajan puitteissa eli noin klo 16. Meitä oli lopulta linja-auton kyydissä reilut 30 innokasta kyytiläistä.

 

Nyssen nytkähdettyä liikkeelle ryhtyi oppaana toiminut Toni esittelemään matkan aikaisia paikkoja sekä nähtävyyksiä. Suuntasimme ensin kohti Outokummun vanhaa kaivosta ja jokakesäisiä kivi- ja mineraalimessuja. Tämä oli se paikka, mikä oli pakko jokaisen Outokummussa ensi kertaa vierailleen, nähdä.

 

Sovittuamme paluuajan autolle, purkauduimme kohti messualuetta, joka oli avoinna enää vain 1,5 tuntia. Seikkailtuaan jalokivien seassa kotvan ja siemailtuaan kahvin olivat muutamat menneetkin jo asian ytimeen ja löysivät itsensä kaivoksen sisältä, kallion uumenista. Siellä ei kuulemma ollut ainakaan hellettä. Vuorenpeikko tiesi myös kertoa, että Risto-setä oli havainnut omakohtaisesti, kuinka vaarallinen ympäristö olikaan tässä mainarin pyhätössä. Onneksi pikkuhaavereissakin huumori auttaa aina ja henkilökunnan pikku bonus lämmittää mieltä.

 

Kiireellä kivet kainaloissa kohti Kinnusen bussia ja eteenpäin. Emmehän antaneet tähän astikin loistavasti pitäneen aikataulun pettää loppupäivänäkään.

 

Kaikki varpaat laskettuaan matkanjohtaja Toni johdatti seurueensa Keretin, teollisuuskylän ja keskustan ohitse kohti seuraavaa pysähdyspaikkaa – Vuonoksen avolouhosta.

 

Tuo suljettu, nykyisin tekojärveltä näyttävä kohde, ei kerro katsojalleen mitä pinnan alla piilee. Nuo loistavat kuparisuonet ja välkkyvä kissansilmäkalsiitti olisivat kauniita katsella ilman parin sadan metrin vesipeittoa yllään.

 

Nopea ketunlenkki vielä Mondo Mineralsin talkkitehtaan kautta ja kohti Outokummun Kaunisniemen virkistysaluetta eli särkiselkää. Matkalla ilkeämielinen opas vaati kanssaihmisiään mukaan maakuntalaulujen ylevään tempoon, uhkaamalla heitä yksinlaululla. Kas löytyihän sitä laulupotentiaalia helpostikin ja pääsimme alkuun vaivatta, kuinkas muuten, karjalaisten laulun tahdissa. Tulihan sieltä matkustamosta sitten savolaistenkin vastine.

 

Ohitettuamme illanviettopaikan risteyksen, päätimme  mennä sinne eksymisen välttämiseksi, kiertoajelun jälkeen saattueajona, Toni kärjessä, muut perässä.

 

Tulimme Kuminvaaran kautta takaisin koululle. Illanistujaisiin lähteville olin järjestänyt mahdollisuuden ostoksien tekemiseen läheisessä Kuusjärven kaupassa, jonka omistaja, kauppias Kähkönen oli auliisti luvannut sukumme käyttöön klo 18 alkaen.

 

Makkarat ja virvokkeet löysivät tiensä itse kunkin reppuihin ja eikun kohti Outokummun erä- ja luontokeskusta. Meitä lähti koulun pihasta matkalle nuotioiltaan yhteensä 12 erähenkistä Tiilikaista.

 

Karhunpesäpaviljongissa yhteislaulu raikaa

 

Uskomattoman kaunis lampi- ja järvikannasmaisena maustettuna polveilevilla soraharjuilla, lepäsi edessämme, kun saavuimme muutaman hiekkatiekilometrin jälkeen paikalle.

 

Paikka oli rakennettu täyteen mitä monipuolisimpia laavu- ja kotaratkaisuja, ja kruununa kaikelle itse Karhunpesäpaviljonki lasitettuine pyöröhirsirunkoineen ja ympäristön kestopuisine kävelyreitteineen.

 

Kyllä meidän kelpasi istahtaa yhdessä viettämään loppuiltaa. Mauri oli mukana myös täälläkin ja itse vietinkin pitkän ja antoisan tovin hänen kanssaan keskustellen. Maurihan on elänyt lapsena juurikin niissä maisemissa eikä hänen kotipaikalleen Munaniemeen ollut kovin montaa kilometriä matkaa.

 

Raimon toimiessa makkaramestarina ja Antti sekä Mauri esilaulajina, oli meillä todella lämminhenkinen parituntinen kauniissa kesäillassa.

 

Vielä kerran olen harmissani niiden puolesta, jotka eivät voineet mahduttaa aikatauluihinsa tätä osuutta juhlapäivästämme.

 

Summa Summarum

 

Kaikki loppuu aikanaan – armonsa ei milloinkaan. Niin päättyi tämäkin erinomainen päivä ja suku hajosi taas pitkin valtakuntaa. Tapaamisiin seuraavassa sukukokouksessa, missä se sitten pidetäänkään?

 

 

Näkemisiin.

 

Toni Tiilikainen

Sukuseuran sihteeri